Turnitin
Turnitin on tekstin samankaltaisuuden tarkastamiseen tarkoitettu ohjelma. Palvelu vertaa kirjoitettua tekstiä laajaan artikkeleista, lehdistä, kirjoista, internetsivuista ja opiskelijatöistä koostuvaan kansainväliseen tietokantaan, ja etsii samankaltaisuuksia palautetun tekstin ja tietokannan lähteiden välillä. Turnitin antaa tekstistä palautteen raporttina, jossa näkyy prosentteina samankaltaisuus lähteistä löytyvien tekstien kanssa. Tulkitsemalla saatua raporttia voidaan päätellä, onko tekstiä plagioitu jostain lähteestä.
On tärkeä muistaa, ettei samankaltaisuus tarkoita välttämättä plagiointia! Prosenttiluku on aina suhteessa tekstin pituuteen, eli lyhyissä teksteissä prosenttiluku voi olla huomattavasti suurempi kuin pitkissä. Samankaltaisuusraportti ottaa huomioon myös oikeaoppiset lainaukset ja lähdeluettelon, mikä tietysti suurentaa prosenttia. Nollaprosenttiin ei tarvitse pyrkiä, se voi olla jopa mahdoton saavuttaa. Turnitinia ja sen käyttöä ei tarvitse pelätä tai jännittää! Se on tarkoitettu nimenomaan korjaamaan ja auttamaan akateemisen tekstin kirjoittamisessa, sekä paljastamaan tarkoituksellisen plagioinnin.
Turnitin on integroitu osaksi Moodlea, joten opettajat voivat käyttää sitä osana Moodle-kurssialustan käyttöä harjoitustöiden, raporttien tai lopputöiden tarkastamiseen. Opiskelija voi palauttaa tekstejään Turnitiniin vain, jos opettaja on luonut tähän erillisen palautustehtävän.
Miksi käytät Turnitinia?
- Se auttaa sinua kirjoittamaan lähteisiin perustuvaa tekstiä omin sanoin.
- Se auttaa sinua kirjoittamaan akateemisesti oikeaa ja sujuvaa tekstiä.
- Ohjelma antaa palautteen kirjoittamastasi tekstistä.
- Raportin avulla sinua voidaan ohjata korjaamaan työtäsi ajoissa.
- Raportin avulla havaitaan myös plagiointi ja kaikkien opinnäytetöiden tarkastaminen varmistaa opiskelijoiden tasapuolisen kohtelun.
Arkistoon tallentaminen
Turnitin-palautuksessa voi olla päällä arkistoon tallentaminen. Ominaisuus ei näy opiskelijalle, mutta voit kysyä opettajaltasi onko tallennus päällä vai ei. Jos et halua työn tallentuvan arkistoon, tulee sinun olla yhteydessä opettajaan vaihtoehtoisen Turnitin-tarkastustavan sopimisen osalta. LUTPub- tai Theseus-julkaisu menee automaattisesti Turnitinin arkistoon jonkin ajan kuluessa.
Jos haluat poistaa arkistoon tallentuneen työsi, voit olla yhteydessä opettajaasi. Opettaja voi kysyä työn poistamista Opetushelpistä.
Arkistoon tallentaminen tarkoittaa sitä, että palautuksesi tallentuu Turnitinin tietokantaan. Jos palautuksesi on tietokannassa, niin sitä voidaan käyttää muiden palautusten samankaltaisuuden arviointiin (eli tulevia muiden Turnitin-käyttäjien palautuksia voidaan verrata tietokannassa olevaan työhösi).
Joissakin tilanteissa oman korkeakoulumme tai muun ulkopuolisen Turnitinia käyttävän tahon ”instructor”-roolissa Turnitinissa oleva käyttäjä voi pyytää tietokannassa olevan työn koko tekstiä nähtäväksi. Koko teksti ei näy automaattisesti, vaan esimerkiksi LUT-korkeakoulujen Turnitinin kautta tietokantaan tallentuneiden töiden koko tekstin näkemisen pyynnöt käsittelevät LUT-korkeakoulujen Turnitin-pääkäyttäjät.
Tietokannassa olevat työt eivät ole julkisesti saatavilla. Jos toisten tekemissä palautuksissa on samankaltaisuutta tietokannan työhön, niin nämä samankaltaisuudet näkyvät toisille käyttäjille.
Sallitut tiedostomuodot
Muista tarkastaa, että palautuksesi on sellaisessa tiedostomuodossa, jolle voidaan tehdä samankaltaisuustarkastus. Huomaa, että Turnitin ei toimi esimerkiksi suojattujen Word-tiedostojen kanssa, tai tekstin sijaan vain kuvia tekstistä sisältävän PDF-tiedoston kanssa (voit kokeilla kopioida tekstiä PDF:stä muualle – jos tämä ei onnistu, ei tiedosto
sisällä tekstiä, vaan vain kuvia tekstistä). Löydät tarkat tiedostovaatimukset Turnitinin ohjesivustolta.
Tekoälyntunnistamisen lisäosa
Turnitinissa on käytössä opettajille näkyvä tekoälyntunnistamisen lisäosa. Lisäosa etsii tekoälyllä tuotettua tekstiä. Samankaltaisuuksien tunnistus toimii ohjelmassa kuten ennenkin.
Tekoälysuositukset LABillä ja LUTilla löydät eLUTin Tekoälytyökalujen käytänteet -sivulta.
Kandi-, maisteri- ja DI-vaiheen opiskelijat
Turnitin-tarkastusta käytetään kaikilla kandi-, gradu- ja DI-kursseilla. Lopputöiden tarkastaminen on pakollista.
Tohtoriopiskelijat
Moodlesta löydät "Turnitin for doctoral students (year)" -kurssin, jossa voit vapaasti tarkastella tekstejäsi. Kurssi on tarkoitettu vain tohtoriopiskelijoille. Kurssilla on itserekisteröinti. Työn tarkastaminen onnistuu jo vedosvaiheessa, eli voit tarkastaa useamman kerran. Tarvittaessa ota yhteyttä teknisissä ongelmissa Opetushelpiin, (opetushelp(at)lut.fi).
Jos väitöstyösi on jo menossa esitarkastukseen ja sille pitää tehdä lopullinen tarkastus ennen prosessia, pyydä ohjaajaasi ottamaan yhteyttä Opetushelpiin. Ohjaaja lisätään opettajana kurssipohjalle, jolloin hän pääsee katsomaan opiskelijan palauttaman työn alkuperäisyysraportin. Ohjaaja todentaa raportin avulla, onko työ kelvollinen menemään esitarkastusprosessiin.
Uusi tehostettu samankaltaisuusraportti
Moodlen Tehtävä- ja Keskustelualue-aktiviteettien Turnitin-toiminnossa on uusi tehostettu samankaltaisuusraportti (enhanced Similarity Report). Löydät ohjeita uuden raportin käyttöön Turnitinin ohjesivulta ”Student overview of the new Similarity Report experience”.
Ohjeet
- Opiskelijan ohje alla Tiedostot-osiossa.
- Ohjeita uuden samankaltaisuusraportin käyttöön (käytössä Moodlen Tehtävä- ja Keskustelualue-aktiviteettien Turnitin-toiminnossa) Turnitinin ohjesivulta ”Student overview of the new Similarity Report experience”.
- @Pedatiimin ohjevideo työn palauttamiseen sekä Turnitin-raportin ja opettajan kommenttien katsomiseen "Turnitin tehtävä 2" -aktiviteetissa.
- @Pedatiimin ohjevideo työn palauttamiseen sekä Turnitin-raportin ja opettajan kommenttien katsomiseen "Tehtävä" -aktiviteetissa.