Opiskelijakaupungit
Lappeenranta on todellinen opiskelijakaupunki: joka kymmenes kaupungin noin 73 000 asukkaasta on korkeakouluopiskelija. Yliopisto on kaupungille ja alueen elinkeinoelämälle tärkeä vetovoimatekijä ja sen opiskelijat korvaamaton osa kaupungin identiteettiä.
Lappeenrannassa yhdistyvät urbaani kaupunkikulttuuri ja kaunis, rauhoittava luonto. Rajan läheisyys on luonut kaupunkiin kokoansa paremman tarjoaman erilaisia palveluita ja kauppoja. Lukuisat ravintolat ja shoppailumahdollisuudet vetävät vertoja suurillekin kaupungeille.
Lappeenrannan eteläinen sijainti ja läheisyys pääkaupunkiseutuun yllättää monet, sillä matka Helsinkiin taittuu junalla alle kahdessa tunnissa. Hyvien kulkuyhteyksien ansioista Lappeenrantaan on helppo tulla muualta Suomesta junan lisäksi myös bussilla tai autolla. Pietariin ajelee Allegro-junalla 1,5 tunnissa.
Saimaa on iso osa Lappeenrannan identiteettiä, ja sen ympäristö tarjoaa runsaat mahdollisuudet viihtyä ja harrastaa. Luontoa sekä sen läheisyyden tuomia etuja arvostetaan ja siitä pidetään hyvää huolta. Lappeenrannan kaupunki jakaakin LUTin vision kestävän kehityksen ratkaisuihin panostamisesta.
Opiskelijatapahtumia järjestetään Lappeenrannassa runsaasti ympäri vuoden ja ne erottuvat myös kaupunkikuvassa opiskelijahaalareiden väriloistolla. Tapahtumia löytyy joka lähtöön, niin juhlimisesta kuin esimerkiksi liikunnasta kiinnostuneille. Erityisen ylpeitä Lappeenrannan opiskelijat ovat Suomen pisimmästä vapusta, jota juhlitaan noin kolmen viikon ajan. Vapun ajan tapahtumiin sisältyy erilaisten juhlien lisäksi esimerkiksi yliopiston omia bändejä esittelevä festari.
- Tutustu Lappeenrantaan -video
- Welcome to Lappeenranta for students
Lue lisää:
- Tutustu myös Lappeenrannan kampukseen
- Asuminen Lappeenrannassa
Lahdessa on 120 000 asukasta, ja se on Suomen suurimpia kaupunkeja. Lahdessa ison kaupungin urbaani kulttuuri ja monipuolinen palvelutarjonta yhdistyvät pienen kaupungin kotoisaan tunnelmaan, näppäriin etäisyyksiin ja luonnonläheisyyteen.
Lahti on maanteiden ja rautateiden risteämiskohta, joten liikenneyhteydet ovat hyvät joka suuntaan:
Helsinkiin sekä Lappeenrantaan pääsee junalla noin tunnissa. Lahdesta pääsee kätevästi suoralla bussiyhteydellä myös Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonne on matkaa noin 90 kilometriä.
Lahti on nimetty vuoden 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi. Kaupunkiseudun tavoitteena on olla Suomen yritysystävällisin ja rohkein kestävä kasvukeskus.
- Tutustu Lahteen -video
- Opiskelemaan Lahteen
Lue lisää:
- Tutustu myös Lahden kampukseen
- Asuminen Lahdessa
Tutustu Kouvolaan kaupunkina, visitkouvola.fi
Lue lisää:
- Tutustu myös Kouvolan alueyksikköön
- Asuminen Kouvolassa
Mikkeli sijaitsee lähellä järviä ja luontoa. Mikkeli on historiallinen kaupunki, joka on perustettu 1838. Mikkelissä asuu noin 52 000 asukasta.
Mikkeliin on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä ja matka Helsingistä kestää noin 2,5 tuntia. Mikkeli on pieni kaupunki, ja sen vuoksi alueella on helppo ja nopea liikkua kävellen tai pyörällä. Alueen kaunis luonto on mukana arjessa. Mikkelin alueyksikön toimipisteet sijaitsevat noin vartin kävelymatkan päässä Mikkelin torilta.
Mikkeli sijaitsee Saimaan rannalla. Ympäröivä luonto tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia lenkkeilyyn, pyöräilyyn, vesiurheiluun ja vaikkapa kalastukseen. Talvi tarjoaa mahdollisuuden erilaisiin elämyksiin, kuten murtomaahiihtoon, lasketteluun, pilkkimiseen tai talvisesta luonnosta nauttimiseen. Alueen kohteisiin voi tutustua omatoimisesti tai myös matkailupalveluiden tarjoamilla retkillä.
Mikkelissä toimii aktiivinen Mikkelin yliopistokeskus (MUC), johon kuuluvat LUT-yliopisto, Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto. Kaupungissa sijaitsee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (XAMK), jonka opiskelijoista yli 4000 opiskelee Mikkelissä. Aallon sekä XAMKin opiskelijat ovat aktiivisia myös vapaa-ajan tapahtumien järjestämisessä.
- Tutustu Mikkelin yliopistokeskukseen
- Mikkelin kartta
- Tutustu Mikkelin palveluihin, visitmikkeli.fi
Lue lisää:
- Tutustu myös Mikkelin alueyksikköön - eLUT
- Mikkelin alueyksikkö - LUTin verkkosivut
- Asuminen Mikkelissä